Iida Asikaisen kokemuksia SmileSpasta

Iida Asikaisen kokemuksia SmileSpastaOlen aikuisiällä onnistunut kehittämään itselleni hammaslääkäripelon ja myönnän tästä syystä vältteleväni hammaslääkäreitä ja -hoitoloita.

Edellisestä käynnistä jo hetken vierähtäneenä päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja varata ajan hammaskiven poistoon ja soodapuhdistukseen silmällä pitäen pitkään mietinnässä ollutta hampaiden valkaisua. Päädyin varaamaan ajan SmileSpahan ystävien suosituksesta.

Jännitin ja huolehdin tulevaa toimenpidettä etukäteen, mutta jo hoitolaan saapuessa lämmin vastaanotto ja erittäin viihtyisät ja kauniit tilat helpottivat omaa oloani hieman. Lisää helpotusta jännitykseeni toi työntekijän tapa selostaa toimenpiteen etenemistä ja vaiheita. Sain myös alusta asti tunteen, että minua asiakkaana kuunnellaan ja tuntemukseni otetaan huomioon tarvittavalla vakavuudella samalla kuitenkin rohkaisten.

Aiempien hammaskiven poistoon liittyvien kokemuksieni perusteella yllätyin todella huomatessani jopa nauttivani hoitokokemuksesta. Toimenpiteet sujuivat hienosti enkä juuri edes muista jännittäneeni hoidon alettua. Positiivisesti yllättyneenä rohkaistuin varaamaan myös pitkään harkitun hampaiden valkaisuajan.

Hampaiden valkaisua huomasin jännittäväni etukäteen huomattavasti vähemmän kun olisin odottanut, vaikka toki olin kuullut myös kauhutarinoita. Myös tällä hoitokerralla rauhallinen, ystävällisen määrätietoinen ja huomioiva tapa auttoi rentoutumaan. Työntekijä piti myös koko ajan huolen, että tiesin miten hoito etenee ja mitä odottaa.

Toisella ja kolmannella valkaisukierroksella tuntui muutamia yksittäisiä vihlaisuja, mutta tunne helpotti aina nopeasti. Työntekijä kuunteli jatkuvasti tuntemuksiani ja toimi niiden mukaan. Arvostan todella tapaa, jolla minut huomioitiin. Minulla oli jatkuvasti tunne, että hän tekee kaikkensa, jotta minun oloni on mahdollisimman mukava.

Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Hampaiden sävyerot olivat tasoittuneet ja yleisilme oli selvästi kirkkaampi ollen kuitenkin erittäin luonnollinen. SmileSpasta sain myös hyvät ohjeet jälkihoitoon ja valkaisun ylläpitoon. Hoidon jälkeen ilmeni muutamia vihlaisuja, mutta nekin loppuivat parin tunnin kuluessa, jonka jälkeen ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia.

Kaiken kaikkiaan olen enemmän kuin tyytyväinen koko hoitokokemukseeni SmileSpassa! Molemmista hoitokerroista jäi minulle erittäin positiivinen kokemus ja koen, että ehkä jopa osa aiemmasta pelosta olisi karissut pois. Hoitolan kotoisuudella ja lämpimällä ilmapiirillä oli varmasti myös vaikutusta positiiviseen kokemukseeni. Voin siis todellakin suositella SmileSpata koko sydämestäni!