SmileSpan suuhygienistipalveluille on myönnetty Avainlippu-merkki

Ilolla kerromme, että olemme saaneet SmileSpalle Avainlippu-merkin tunnustuksena kotimaisuudesta ja suomalaista työtä edistävästä toiminnastamme!

Meillä on Avainlippu -teksti ja Avainlipun tunnus SmileSpan hoitohuonetta esittelevän kuvan kanssa.

– Tämä on kunnia, jota kannamme ylpeinä. Avainlipun merkittävyyttä nostaa erityisesti se, että ehdotus tuli omilta työntekijöiltämme, SmileSpan perustaja Sara kertoo.

– Ehdotus syntyi siitä, että suuhygienistimme pohtivat alan yleisiä työoloja ja alkoivat sitten miettiä, miten SmileSpan eettisyyttä ja työhyvinvointia voisi tuoda paremmin esiin. Niinpä laitoimme Avainlippu-hakemuksen menemään ja saimme merkin käyttöoikeuden vuoden 2021 alussa.

Avainlippu voidaan myöntää palvelulle, jonka kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia. Merkin myöntämisestä vastaa Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-merkkitoimikunta.

– Moniakaan hoidoissamme käytettyjä välineitä ja aineita ei valitettavasti ole saatavilla suomalaisina, joten pyrimme suosimaan kotimaisia tuotteita muissa valinnoissa, esimerkiksi siivousvälineissä ja suojatarvikkeissa, Sara summaa.

SmileSpa on täysin suomalaisessa omistuksessa oleva perheyritys, joka maksaa veronsa täysimääräisinä Suomeen. Yksi SmileSpan perusarvoja on hoitolan toiminnan läpinäkyvyys.

– Mietimme koko ajan lisää keinoja, joilla voisimme tuoda toimintaperiaatteitamme ja arvojamme paremmin esiin asiakkaillemme. Olemme tulleet siihen tulokseen, että nettisivuillaan ja somekanavillaan kuka vain voi sanoa mitä vain, joten me panostamme tekoihin. Tämä näkyy muun muassa saamassamme asiakaspalautteessa,

Sara kertoo ja jatkaa

– Koska ideologiamme nojaa vahvasti ”ei mitään salattavaa” -ajatukseen, ovat Avainlipun kaltaisten tunnustusten saaminen meille todella tärkeitä.